SARJAKUVAPIIRTÄJÄ

Pääkuva
kuvatekstiä tälle alueelle.

Rudolf Koivun ensimmäinen kuvitustyö Valistuksen Joulupukki-lehteen oli sarjakuvan muotoon tehty ”Annikki ja hänen lehmänsä”, joka on signeerattu 1911, mutta ilmestyi 1912. Kuvien koot vaihtelevat, mutta teksti kulkee kuvien alla. Koivu teki Joulupukkiin monia hienoja, suorastaan avantgardistisia sarjakuvia 1910-luvulta lähtien, ja Raul Roineen sarjakuvia hän kuvitti kuolemaansa asti.

Rudolf Koivu oli 1933 perustamassa Suomen Taidepiirtäjäin Liittoa ja toimi vuosia sen johtokunnassa. Hän kuului myös ulkomaisen sarjakuvan suojatullikysymystä pohtineeseen toimikuntaan. Ulkomaisten piirtäjien sarjakuvia tuotiin 1930-luvun Suomeen matriiseina kilohinnalla, eivätkä kotimaan piirtäjät pärjänneet hintakilpailussa. Tullia haluttiin korottaa, mutta hanke epäonnistui 1936. Taidepiirtäjäin Liitto laati ensi töikseen myös hinnaston kustantamoita varten. Koivun omissa palkkiopyynnöissä oli kuitenkin epäjohdonmukaisuutta.

Suomen Säästöpankkien liitto julkaisi lapsille suunnattua Säästäjä-lehteä vuosina 1928-1949. Lehti painotti nimensä mukaisia ihanteita. Roine kirjoitti ja Koivu kuvitti Säästäjään somia, värikkäitä, eläinaiheisia sarjakuvia, jotka herättivät lukijoissa suurta iloa ja saivat ansaittua huomiota. Ne painettiin 1950-luvulla myös erillisinä kirjoina ja vihkosina, joiden kansikuvat maalasi Toivo Fahlenius, sekä suomeksi että ruotsiksi.

Sadepisaroiden seikkailut ilmestyi jatkosarjana Säästäjän takakannessa 1937 ja Suomen Säästöpankkiliiton kirjasena 1938; Rudolf Koivun ystävät ry on tehnyt siitä näköispainoksen 2003. Koivun ja Roineen hahmot löytyvät kuvasadun piirroksesta, jossa satumaan asukkaat ihmettelevät prinsessan kaulanauhaa. Kuvassa pyylevä Koivu myhäilee sivummalla ja salskea Roine katsoo ihmettä aivan läheltä. Roine kertoi Sadepisaroiden seikkailujen synnystä, että Koivu oli tehnyt kahdessa viikossa huolellisin, viimeistellyin siveltimenvedoin kaikki sadun 60 kolmivärikuvaa.
Vuonna 1938 Säästäjän takakantta koristivat Hopearahan vaiheet ja 1939 Eskon ja Oskun seikkailut; 1940-1945 seikkailivat Kurre ja Kirre. Muita Säästäjässä ilmestyneitä sarjakuvia olivat Nöpö ja Söpö, Kurre sekä viimeiseksi jäänyt Touhulan tontut 1946, jossa näkyi jo sairaan taiteilijan voimien ehtyminen.

^ SIVUN ALKUUN

Lainaus
Banner