RUDOLF KOIVU 1890–1946

Rudolf Sefanias Koivunen syntyy Pietarissa 24.12. Hänen Tyrväältä muuttanut sorvari-isänsä Henrik Zefanias Koivunen on luterilainen ja liperiläinen äitinsä Juliana Petrova Hartikainen ortodoksi. Molemmat puhuvat sekä suomea että venäjää. Isä tunnetaan myös taiteellisesti lahjakkaana puukaivertajana.

Rudolf Koivusen isä kuolee keuhkotautiin. Hänen leskensä joutuu elättämään itsensä ja poikansa pyykkiä pesemällä ja sairastuu pian itsekin. Noin 1903 hän menehtyy verensyöksyyn. Orpo Rudolf muuttaa enonsa, nuohoojamestari Hartikaisen, ja tämän venäläisen vaimon luo. Nuohoojamestarin koti on suhteellisen varakas. Vaikka tunteekin henkistä läheisyyttä ja ihailua äitinsä veljeä kohtaan, Rudolf joutuu ilmeisesti kokemaan hoivan ja ravinnon puutetta.

Nälkiintynyt ja ihmisarka Rudolf muuttaa Tyrväälle isoäitinsä luo. Hän vaeltelee metsissä eikä suostu menemään edes rippikouluun. Uskonnollinen mummo laulaa hänelle virsiä ja hoivaa häntä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hän ehtii nauttia idyllistä vain vähän aikaa, sillä isoäitikin kuolee jouluaattona 1905.

Rudolf muuttaa ymmärtäväisten naapureiden avustuksella Helsinkiin, missä työskentelee Tuulispää-nimisen pilalehden juoksupoikana, kunnes pääsee asumaan kummitätinsä Maikki Salmensaaren perheen luo Seutulaan. Kummitäti on kansakoulunopettaja ja hänen puolisonsa kouluneuvos. Perhe on uskonnollinen, vapaakirkollinen, ja siihen kuuluu myös Maikki Salmensaaren äiti ja sisarpuoli. Rudolf sopeutuu hyvin tähän lämpimään ja ihanteelliseen ilmapiiriin. Hän viihtyy perheen neljän nuoremman lapsen kanssa erinomaisesti, tuntee itsensä perheenjäseneksi ja muuttuu seurallisemmaksi. Hän saattaa myös kansakoulun päätökseen.

Salmensaaret kustantavat taiteellisesti lahjakkaan nuorukaisen Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, missä hänen opettajinaan toimivat mm. Väinö Blomstedt, Eero Järnefelt, Bernd Lagerstam ja Hugo Simberg. Hän saa monia hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä. Toveripiiri tuntee hänet hyväntahtoisena Tahvona – lempinimi tulee toisesta etunimestä, Sefaniaasta. Vuonna 1910 Rudolf valmistuu vapaaksi taiteilijaksi ja osallistuu Suomen Taiteilijain näyttelyyn.

Rudolf myy ensimmäisen kuvitustyönsä, venäjän kielestä kääntämänsä ja kuvittamansa sadun Koitto-lehdelle, jota julkaisi Raittiuskansan kirjapaino. 90 markan palkkionsa ohessa hän saa hyväntahtoisen neuvon, ettei rahaa saisi käyttää viinaan ja tupakkaan. Hänen kuviaan julkaistaan myös Anni Swanin ja Arvid Lydeckenin toimittamassa lastenlehdessä, Pääskysessä. Rudolf avustaa tästä lähtien etenkin monien lehtien joulunumeroita säännöllisesti.

Ensimmäiset sarjakuvamuotoiset satukuvat ilmestyvät Valistus-kustantamon Joulupukki-lehdessä. Kustantamon kirjallinen johtaja T.J. Hintikka kirjoitti: ”Koivulle oli saatava tilaa Joulupukin palstoille, mutta aiheista, sopivista saduista oli edelleenkin ilmeinen puutos.” Lahjakkaan nuoren kuvitukset myyvät hyvin; joukossa on kuvia eläintarinoihin, joulukertomuksiin ja legendoihin.

Anni Swan auttaa Rudolfia saamaan vakituisia kuvittajantöitä Werner Söderströmiltä. Koivu jopa asuu kustantajasuvun, Jänttien kodissa Porvoossa piirtäen etupäässä kirjojen kansikuvia jugend-tyylisin jäykin, paksuin ääriviivoin. Hän maalaa kustantaja Werner Söderströmin ja tämän vaimon muotokuvan ja haaveilee lähtevänsä Karjalaankin muotokuvia tekemään, ”laatukuvia, kansantyyppejä ja karjalaisia ukkoja ja akkoja”, mikä kuvastaa hänen kunnianhimoaan nuorena taidemaalarina.

Opiskelutoveri Matti Warénin kanssa toteutettu Pariisin-matka on tärkeä Koivun taiteelliselle kypsymiselle. Matkan taloudelliset edellytykset luo WSOY:n kanssa solmittu sopimus katekismuksen kuvittamisesta. Kumppanukset majoittuvat suomalaistaiteilijoiden suosimaan hotelliin, harjoittelevat piirtämistä akatemioissa ja täydentävät opintojaan museoissa ja taidenäyttelyissä. 1. maailmansodan puhjettua he pakenevat viimeisellä laivalla Lontooseen, Suomalaiseen merimieskirkkoon, mihin Koivu tekee art nouveau -tyylisen maalauksen. Hän perehtyy Lontoossa enemmänkin jugend-tyyliin, joka heijastuu myös katekismuksen visuaaliseen ilmeeseen. Matkan aikana Koivun viivankäyttö muuttuu herkemmäksi; mukaan tarttuu vaikutteita etenkin englantilaisgraafikko Aubrey Beardsleyltä, mutta ilman tämän dekadenttia sävyä.

Rudolf saa suopeat arvostelut pienoisnäyttelystään. Toinen arvio painottaa maisemia, toinen taas psykologisesti kuvattuja lapsihahmoja, joiden malleina ovat olleet Salmensaarien poika ja tytär. Rudolfn sukunimi vakiintuu muotoon Koivu.

Koivu osallistuu peräti viiteen taidenäyttelyyn, joista kolme on Helsingin ulkopuolella. Vesiväritöiden näyttely järjestetään ateljeenaapuri Ilmari Aallon kanssa Galerie Hörhammerilla.

Koivu pitää ainoan yksityisnäyttelynsä Gösta Stenmanin salongissa. Töitä kiitetään lyyrillisestä luonnontunteesta ja värien raikkaudesta, mutta tekniikassa ja sommittelussa nähdään puutteita – ei kovin imarteleva arvio jo 10 vuotta työskennelleestä taidemaalarista.

Koivu tekee toisen ja viimeisen ulkomaanmatkansa vuotta aiemmin saamiensa Suomen Taiteilijaseuran Kordelinin stipendin ja valtion matkastipendin turvin. ”Loistavasti otti Rooma meidät vastaan”, hän kirjoittaa Eino Härköselle. ”...eksyimme pimeillä kujilla ja joukko Rooman plebeijejä otti meidät hoiviinsa. Aavistimme, mitä hoivaus tulisi maksamaan ja pullikoimme vastaan. Sain siinä rytäkässä puukonhaavan päähäni ja Forssilta (=taiteilija, matkaseuralainen Anton Lindfors) varastivat taskusta 300 liiraa. Minä säilytin rahani ja läpi päässä ommeltiin umpeen. Jatkamme kohta matkaa etelämmäksi. Onnellista Uutta vuotta ja terveisiä. Tahvo.” Roomassa Koivu tutkii museoita ja erityisesti freskoja, joiden maalaamista Suomen Kansallisteatteriin saa itsekin olla myöhemmin avustamassa.

Koivu maalaa Eino Leinon muotokuvan Kustannusosakeyhtiö Otavan tilauksesta. Samana vuonna alkaa hänen puoli vuosikymmentä kestävä boheemielämän vietto Brondinin kahvilan liepeillä. Hänen vaatimaton ateljeensa sijaitsee Yrjönkadulla, liian lähellä ”Brondaa”. Tuttavat häiritsevät Koivun työskentelyä ja aiheuttavat taloudellisia vaikeuksia rahaa lainaamalla. Koivun näyttelytoiminta on näinä vuosina melko vähäistä.

Koivu osallistuu Leipzigissa näyttelyyn kuvituksillaan ja saa töitään kaupaksi. Hän saa mahdollisuuden muuttaa Amerikkaan kuvituksia tekemään, mutta jää mieluiten Suomeen.

Koivu maalaa Kansallisteatterin Helkatytöt-freskoja Juho Rissasen apulaisena.

Koivu muuttaa mesenaattinsa August Thitzin luo Töölön Hietaniemenkadulle ja saa asunnosta rauhallisen ateljeen. Vaikka liike-elämä, kunniatehtävät ja laaja tuttavapiiri työllistävätkin Thitziä, tämä ottaa Koivun asioita huolehdittavakseen: toimittaa tämän kuvituksia kustantajille, nostaa palkkioita ja auttaa töiden myymisessä, mikä on taiteilijalle itselleen ahdistusta herättävä velvollisuus. Thitzin suojeluksessa Koivun työvire on parhaimmillaan ja kuvitusten määrä kasvaa huippuunsa.

Raul Roine kirjoittaa Sirkka-lehdessä: ”Se, ettei Koivusta ole vielä kirjoitettu juuri ollenkaan, johtuu siitä, että hän on äärimmäisen vaatimaton taiteilija, vaatimattomin mitä tunnen. Mutta taiteilijapiireissä, joissa jaetaan hyvinkin niukalti tunnustusta, pidetään häntä Suomen suurimpana satujen kuvittajana ja samalla yhtenä Euroopan parhaista.”

Samana vuonna Koivu on mukana perustamassa Suomen Taidepiirtäjäin Liittoa, jonka hallituksen jäsen hänestä myös tulee. Koivu saa lisäksi tunnustusta pilakuvistaan osallistuttuaan humoristien näyttelyyn.

Satukirjailija Raul Roineen romanttiset seikkailusadut saavat Koivusta täysin kypsyneen kuvittajamestarin. Tuloksena on poikkeuksellisen loistokasta ja yhtenäistä satutaidetta. 1935 ilmestyy loistavat arvostelut saanut esikoiskokoelma Satuposetiivi, jota seuraa kirja vuodessa: Porsliiniprinsessa 1936, Metsän väki käy Helsingissä 1937, Sitruunankeltainen papukaija 1938 jne. Nämä kokoelmat julkaistaan myöhemmin kirjana Satuja, joka saavuttaa niin suuren ja kestävän suosion, että siitä otetaan lukuisia uusintapainoksia. Nämä ovat Koivun tuotannon huippuvuosia.

Jatkosota vaikeuttaa Koivun ja Roineen yhteydenpitoa; Roine on rintamalla ja Koivun terveys heikkenee. Koivu siirtyy kesäkuussa Tuulokseen parempien elinolosuhteiden toivossa. Hänellä on työhuone Laitisen perheen kotitalon kammarissa. Hän maalaa myös ulkona ja kalastelee August Thitzin kanssa.

Koivu siirtyy Hauhon Eteläisiin.

Koivu palaa kesäksi Tuulokseen, missä kuljeskelee Thitzin kanssa maalaustelineineen.

Kenties sota-aika on herättänyt kaipuun tarunhohtoisille itämaille ja menneisiin aikakausiin, pakoon sodan ja puutteen ahdistavuutta, kun Koivun kuvitettavaksi tulee hänen viimeisinä vuosinaan runsaasti käännöskirjallisuutta. Kaarlo Merikosken mukaillen suomentama Tuhannen ja yhden yön satuja joka ilmestyy 1945, ja myös Andersenin sadut ovat työn alla 1940-luvun alussa, mutta jäävät keskeneräisiksi ajan puutteen vuoksi.

Suuri kuvitustyö, Grimmin kauneimmat sadut, ilmestyy.

Koivu saa aivohalvauksen maaliskuussa. Hän ei jää vuodelepoon, vaan matkustaa toipumaan Lopen Mustalahdelle, maalaistaloon. Hän suhtautuu sairauteensa vähätellen ja jatkaa runsasta tupakointiaan. Aina Helsingissä viihtynyt taiteilija kärsii maaseudulla yksinäisyydestä ja ikävystymisestä. Viimeiseksi jääneenä kesänään hän vierailee Leppävirran Thitzilässä, missä jaksaa vielä kanniskella maalaustelinettään: mestarimaalauksen tekeminen on edelleen haaveissa.

Hieman toivuttuaan Koivu jatkaa työskentelyään, mutta menehtyy liikarasitukseen: 11.10. hänet löydetään Helsingin ateljeensa lattialta aivoverenvuodon saaneena.

Rudolf Koivu haudataan Salmensaarien hautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Hänen varhainen poismenonsa koetaan suureksi menetykseksi. Hänen kuvitustöistään järjestetään muistonäyttely heti kuoleman jälkeen.

Rudolf Koivun haudalle pystytetään 1948 kuvanveistäjä Eino Räsäsen suunnittelema muistokivi Suomen Taidepiirtäjäin Liiton tilauksesta. 1948 perustetaan myös kustantamoiden ja August Thitzin hankkeesta Rudolf Koivu -säätiö, joka vuoteen 1983 jakaa nimeään kantavan palkinnon vuoden ansioituneimmalle lasten- ja nuortenkirjan kuvitukselle. Sittemmin palkinnon on jakanut Suomen Kirjasäätiö ja Grafia Oy joka toinen vuosi.