KUVITTAJA

Pääkuva
kuvatekstiä tälle alueelle.

Paras itseilmaisun keino

Vaikka kunnianhimoiset haaveet vetivät Koivua taidemaalarin uralle, hän sai ortodoksiäidiltään perintönä viehtymyksen ikonien ja miniatyyrien 2-ulotteiseen kuvamaailmaan, ja lapsuuden Pietarissa nähtyjen satukirjojen painokuvat olivat tehneet häneen unohtumattoman vaikutuksen. Vaikka Koivu ei koskaan tehnytkään tietoista valintaa taidemaalarin ja kuvittajan tehtävien välillä, taipumukset ja kysyntä nostivat hänet vähitellen kuuluisuuteen juuri jälkimmäisellä alalla. Kuvitustöiden tarjoama suhteellinen vapaus antoi hänen mielikuvitukselleen sekä eväät että siivet. Hänestä tuli Suomen ensimmäisiä kokopäivätoimisia graafikoita, jonka toiminta-alue muodostui laajaksi painopisteen ollessa lasten-ja nuortenkirjallisuudessa. Ammattitaiteilijan pätevyys ja asiantuntevuus yhdistyneinä ainutlaatuiseen herkkyyteen ja lapsenomaisen rikkaaseen visuaaliseen mielikuvitukseen tekivät hänestä niin halutun kuvittajan, että hän lopulta hukkui töihinsä. Hänen käsittämätön tuotteliaisuutensa selittyy osittain sillä, ettei hän koskaan perustanut perhettä. Hiljaisena, vapautta rakastavana ihmisenä hän omistautui kuvituksilleen täydellisesti.

Ahkera kuin joulutonttu

Lastenlehtien kuvittamisen Koivu aloitti heti taiteilijaksi valmistuttuaan. Pääskynen-lehden
toimittaja Anni Swan havaitsi nuorukaisen lahjakkuuden ja suositteli tätä WSOY:lle, joka palkkasi nuorukaisen vakituiseksi kuvittajakseen. Koivu työskenteli samalla monille muillekin kustantamoille. Anni Swanin toimittamasta Sirkka-lehdestä tuli merkittävimpiä Koivun satujen ja piirrosten julkaisijoita.

Valistuksen Joulupukki-lehteen Koivu piirsi vuodesta 1912 ja sivuutti vähitellen Martta Wendelinin lehden pääkuvittajana. Lukuisat joululehdet: Pääskysen Joulukontti, Joululahja (molemmat Otavan lehtiä), Sirkan Joulu (WSOY), Joulutonttu (Koulutarpeiden Keskusliike Oy) sekä Koiton Joulu (Raittiuden Ystävät) sisälsivät Koivun spontaaniutta henkiviä, tunnelmallisia joulukuvia, joissa toistuivat tontut, joulupukit ja punaposkilapset yhä uusina muunnelmina. Joulusanoma lapsille -julkaisun uskonnollisiin, runsaan dekoratiivisiin kuviin Koivu paneutui suurella hartaudella -- olihan hän jouluaattona syntynyt! Erityisen kauniisti ja herkästi hän aina kuvasi lapsia. Ehkä hän näitä idyllejä maalatessaan myös hoivasi sisäistä lastaan, joka oli orpona joutunut kasvamaan monien eri sukulaisten luona ja vaihtamaan asuinpaikkaa pysyvää turvaa löytämättä.

1900-luvun alkukymmeninä Koivu kuvitti monien kotimaisten klassikoiden, kuten Sakari Topeliuksen, Anni Swanin, Jalmari Finnen, Arvid Lydeckenin ja Larin-Kyöstin tekstejä. 1930-luvulla hän kuvitti Aukusti Salon toimittamia aapisia ja oppikirjoja – sekä koulujen satulukemistoja, laulukirjoja ja opetustauluja. Hän maalasi myös sadoittain joulukortteja. Hänen kuvitustensa kautta välittyi kokonaisen aikakauden kuvallinen traditio jatkuvasti päivittyen ja kehittyen. Hänestä sukeutui suvereenisti koko kansan tuntema ja rakastama taiteilija, jonka kuvahahmoista monet ovat muodostuneet suoranaisiksi arkkityyppeiksi kollektiiviseen alitajuntaamme.

Tekninen mestari

Ammattilaisena Koivu ymmärsi lehtien taittotekniikkaa ja tiesi, miten hänen kuvansa taitettaisiin ja painettaisiin. Sama satu ilmestyi usein ensin lehdessä ja sitten satukirjassa. Koivu teki kirjaa varten aina uudet kuvat, muodoltaan ja sisällöiltään uudistuneet muunnelmat samoista aiheista. Koivu oli perehtynyt painotekniikkaan ja väripainatukseen ja osasi hyvin soveltaa niihin omia käytäntöjään. Hänen ensimmäiset kuvansa olivat painokustannuksiltaan halvimpia mustavalkotöitä, enimmäkseen tussilla tehtyjä, mutta myös hiilipiirroksia – Koivu ei myöhemminkään halveksinut mustavalkotekniikoita. Mustavalkoisia originaaleja hän myös laveerasi vesivärein. Yllättävän hienoja tuloksia hän sai aikaan kaksiväritekniikalla; usein on vaikea huomata, ettei käytettyjä värejä ole kahta enempää. Joskus saatiin värikkyyttä yhdellä ainoalla laatalla, jota siirrettiin osamillimetrin verran edellisestä painatusjäljestä toista väriä painettaessa. Erityistä taituruutta ja teknistä kunnianhimoa Koivu osoitti sini-punakuvissa, joiden osuus satukokoelmissa lisääntyi 1930-luvulla. Vesivärityöt antoivat 1930-luvulla sijaa guassivoittoisille.

Eurooppalainen tyyliniekka

Koivun varhaisissa kuvituksissa näkyy ajan maalaustaiteen vaikutus. Tussipiirroksissa korostui ääriviiva ja niissä esiintyi tiukkarajaisia hahmoja, joissa tiheän säännöllisesti kulkevat tussiviivat loivat kontrastia vapaille pinnoille. Kuvituksen alalla vallitsi vahva jugend-suuntaus, joka on selkeästi havaittavissa Koivun katekismus-kuvissa ja Lontoon Suomalaiseen merimieskirkkoon maalaamassa loppiaisaiheisessa työssä sekä tuon matkan jälkeisissä satukuvissa. Englantilaiset Aubrey Beardsley ja Arthur Rackham sekä englantilais-ranskalainen Edmund Dulac ja ruotsalainen John Bauer vaikuttivat Koivuun. Hänen piirroksissaan näkyy muiden taiteilijoiden tyylin helppoa omaksumista; ne saattoivat suurestikin muistuttaa muiden kuvittajien töitä, vaikka olivatkin samalla omintakeisia. Koivu ihaili venäläisiä Ivan Bilibiniä ja Leon Bakstia, joka toimi myös lavastajana ja puvustajana ja vaikutti Koivuun nimenomaan baletin kautta. Tämän satukuvien taustoissa näkyy usein kulissimaista asetelmallisuutta ja tapahtumissa näyttämöllistä dramaattisuutta.

1910-luvulla Koivun viivankäyttö muuttui impressionismin vaikutuksesta sähiseväksi: lyhyt viivasto peitti koko kuvakentän, valon ja varjon leikki tuli olennaiseksi ja tyyli oli myös sisäisessä yhteydessä tekstin sanomaan. Vuosikymmenen lopulla ekspressionismi pidensi kynänvedot rennommiksi ja siveltimenvedot lennokkaiksi; ääriviivan merkitys muuttui vähäiseksi ja värit toimivat tunteiden ilmentäjinä. Tällaisia nopeasti maalattuja, tuoreen ja helpon tuntuisia töitä esiintyi Koivulla vielä 1930-luvullakin. Erityisen rakkaana kuva-aiheena toistuu ränsistynyt, melkein luhistuva metsämökki lukuisissa satukuvissa. Ihmishahmoja kuvatessaan Koivu käytti joskus mallina nivelnukkea, joskus eläviä lapsia. Henkilökuvat ja tutkielmat loivat vahvan pohjan ihmishahmojen anatomisesti virheettömälle kuvaamiselle.

Verta maalarin sydämestä

1930-luvulla Koivu kehitti tyylin, josta hänet parhaiten tunnetaan. Viiva tasoittuu kauniskaarteiseksi ääriviivaksi ja sommittelun pääpaino on yhtenäisissä väripinnoissa. Tausta on dekoratiivinen ja erityisesti kankaat, verhot ja vaatteet upeasti kuvattuja. Koivu kävi perinpohjaisia keskusteluja saduista ja satukuvituksista pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, satukirjailija Raul Roineen kanssa. Sadut olivat Roineen mielestä symbolirunoutta, kokonaisvaltaista aiheeseen paneutumista vaativaa taidetta. Hän kirjoitti Sirkka-lehdessä: ”Aina, kun tapaamme, puhumme saduista, loppumattomiin vain saduista, sillä Koivu, jos kukaan on perehtynyt tähän maailmaan, mutta hänellä onkin noin 300 nidettä koti- ja vieraskielisiä satukirjoja, jotka hän tuntee kannesta kanteen.” Koivu eli ja ilmaisi kuvituksissaan myös omia tunteitaan; taidekirjakokoelmaansa kuuluvaan Rembrandt-elämäkertaan hän on alleviivannut rajulla, paksulla kynänvedolla lauseen: ”Jokaisessa Rembrandtin teoksessa on välittömästi tai ainakin symbolisessa muodossa kappale taiteilijan omaa elämää, verta maalarin omasta sydämestä, henkeä hänen omasta sielustaan.”

^ SIVUN ALKUUN

Lainaus
Banner