USKONNOLLINEN LAPSUUS

Pääkuva
kuvatekstiä tälle alueelle.

Lapsuuden haavat

Rudolf Sefanias Koivunen syntyi Pietarissa jouluaattona 1890 Henrik Zefanias Koivusen ja Juliana Petrova Hartikaisen esikoisena. Rudolfin pikkusisar Hilja kuoli alle vuoden ikäisenä. Isä Henrik menehtyi keuhkotautiin 1895. Monien satuhahmojen tavoin Rudolf jäi täysin orvoksi vähän yli 10-vuotiaana, kun hänen äitinsäkin menehtyi samaan sairauteen.

Poika joutui muuttamaan enonsa, nuohoojamestari Hartikaisen perheen luo. Serkkujensa kanssa hän kävi Pyhän Maarian kirkon suomalaista kirkkokoulua ja katseli koulumatkoilla halukkaasti kirja- ja taidekauppojen ikkunoita. Hän ei myöhemmin mielellään maininnut Pietarin ajoista muuta kuin sen, miten Ivan Bilibinin kuvittama kansansatukirja oli jäänyt hänen mieleensä lähtemättömästi.

Köyhän orpopojan onneksi uusi koti löytyi isoäidin luota Tyrväältä. Junasta 14-vuotiaana laskeutuva Rudolf oli laiha ja harmaa kasvoiltaan, risaisissa vaatteissa ja pienessä korissa käsivarrella koko maallinen omaisuus. Hän oli kuin vaivaiskoivu, jollainen niin sinnikkäästi esiintyi hänen myöhemmissä maalauksissaan ja kuvituksissaan. Kustantaja T.J. Hintikka kirjoitti: ”Ei, hän ei päässyt millään tavalla vapautumaan omaksumastaan koivutulkinnasta (tuollainen nuori koivu)!” Valistuksen toimituksessa oli yritetty neuvoa, että koivut tulisi piirtää vetreinä; jopa valokuvia näytettiin (!) mutta turhaan: Rudolf Koivun koivut eivät millään vahvistuneet.

Aterioimaan käytäessä kysyi tuo laiha poika: ”Mummo, onko nyt ihan varma, että tätä saa syödä vatsansa täyteen?” ja katosi usein päiväkausiksi talon takana avautuvaan koivumetsään. Siellä hänestä kaiketi sukeutui se oravien, jänöjussien, heinäsirkkojen, tonttujen, keijujen ja menninkäisten tuttu, joksi satukuvitukset hänet myöhemmin paljastivat. Iltaisin hän lauloi isoäitinsä kanssa Siionin kanteleen lauluja ja tutki tämän harvoja kirjoja Raamattua, Postillaa ja virsikirjaa sekä piirteli täyteen kaikki paperinpalat, joita maalaistalosta löytyi. Hellä ja turvallinen idylli päättyi mummon kuolemaan jouluaattona 1905, Rudolfin täyttäessä 15 vuotta. Hän viipyi Tyrväällä, nyt tätinsä luona, enää vuoden, kunnes muutti Helsinkiin.

Suojaa ja lohtua

Kuin hyvä haltiatar ilmestyi Helsingin kadulla Rudolfin eteen hänen kummitätinsä Maikki Salmensaari, kansakoulunopettaja ja kouluneuvoksen rouva, joka kutsui pojan asumaan perheensä luo. Rudolf sopeutui hyvin heidän uskonnollishenkiseen ilmapiiriinsä ja hänen suhteensa perheen nuorempiin lapsiin muodostui lämpimäksi. Tämä lapsirakkaus säilyi läpi elämän itse lapsettomaksi ja myös perheettömäksi jääneessä taiteilijassa. Kummitädin puoliso Sulo Salmensaari työskenteli poikakodin johtajana eri puolilla Etelä-Suomea, ja mukana seuraava Rudolf käytti poikia piirustusmalleinaan. Moni naturalistinen ”Kullervo-naama ja potaattinenä” painui hänen mielensä kuvastoon noina vuosina.

Perhe olisi mielellään kouluttanut nuorukaisen kansakoulunopettajaksi, mutta taiteellisesti lahjakkaana tämä päätyi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Rudolf ihaili erityisesti hyviä piirtäjiä Akseli Gallen-Kallelaa, Juho Rissasta ja H. Simbergiä. Ystävä ja opiskelutoveri Matti Warén kuvasi nuorukaista muistiinpanoissaan: ”Hän herätti huomiota piirustussaleissa loistavasti tehdyillä mallipiirustuksillaan. Hän oli syvällinen taiteilijahenki, temperamenttinen ja hillitty yht'aikaa. Hän oli äärimmäisen arka kiitosta vastaanottamaan, omia töitään tovereille näyttämään tai itseänsä esillä pitämään.” Rudolf kiintyi tovereihinsa ja kaipasi Helsingin seuraelämää maalla vietettyjen kesien aikana: ”Ja sitte se alkaa se talvinen hauska elämä, teatterissa käynnit, skitseerausmatkat, pussailut y.m. lystit. On se sentään pääkaupungissa toista, kun täällä maankorvessa kollojen keskellä.”

^ SIVUN ALKUUN

Lainaus
Banner