KÖYHÄ VANHUUS

Pääkuva
kuvatekstiä tälle alueelle.

Työrauhaa ja eristäytymistä

Vaikka ystävyyssuhteet merkitsivät Koivulle paljon, tuttavien majailu Brondan lähellä sijaitsevassa ateljeessa oli häirinnyt hänen työskentelyään. Taiteellinen tuotteliaisuus kääntyi uuteen nousuun August Thitzin tarjottua Koivulle rauhallisen työtilan Hietaniemenkadun asuntonsa yhteydestä 1931. Se oli ns. palvelijanhuone, johon mahtui pieni pöytä. Tilan vaatimattomuutta hämmästelleelle vierailijalle Koivu totesi vain: ”Täällä minä viihdyn ja työskentelen.” Hän viihtyikin tässä taiteilijamunkin kammiota muistuttavassa ateljeessa loppuelämänsä 15 vuotta.

Koivu käytti työssään hyvin lyhyitä kyniä, jotka näyttivät kasvaneen kiinni hänen sormiinsa, sekä tavallisia lasten vesi-ym. värejä. Hän aloitti työnsä varhain aamulla, kumartui likinäköisenä lähelle pöydän pintaa ja työskenteli usein syömättä iltaan asti. Silloin hän pelasi shakkia itseään vastaan tai luki lempikirjailijoitaan Maeterlinckiä, Francea, Wildea, Gogolia ja Pushkinia. Hänen käytöksensä oli vaatimatonta ja tapaamisissa harvojen vierailijoiden kanssa toistuivat samat askeleet, tuolille istahdukset, kädenliikkeetkin. Hän saattoi liikuskella Thitzin asunnossa pyjamaan pukeutuneena. Hänen äänensä oli hiljainen, herkkä ja melkeinpä nöyrä.

Työlleen omistautunut Koivu liikkui yhä vähemmän tutun ystäväpiirinsä ulkopuolella. Hänen vähäeleistä, keskittynyttä taiteilijaolemustaan kuvaa Aleksanteri Ahola-Valon kertoma yksityiskohta Suomen piirtäjäinliiton johtokunnan kokouksesta: Kokouksen aikana Koivu nousee ylös ja poistuu sanaa sanomatta istunnosta. Hänen ilmaantuessaan takaisin kysytään syytä, mihin hän vastaa: ”Sain kokouksen aikana piirrosaiheen ja panin sen samantien paperille.”

Ei tästä maailmasta

Valistuksen kirjallinen johtaja T.J. Hintikka totesi, että kustannusliikkeessä pantiin merkille Koivun haluttomuus porvarilliseen vaurastumiseen. Kustantajan piti jopa ehdottaa palkkioiden kohottamista, kun taiteilija ei itse siihen pystynyt. Jo nuorena hän oli valittanut Eino Härköselle, että ”raha-asiat ovat niitä kaikkein inhoittavimpia asioita maailmassa”, ja suhde rahaan jatkui lähes neuroottisena loppuun saakka. Koivu maksoi vuokransa salaisesti ja antoi töidensä myymisen usein ystävän tai mesenaatin hoidettavaksi – mahdollisimman halpaan hintaan. Eräästä Joulupukki-lehden kansikuvasta hän pyysi Valistukselta vain 300 markkaa, mikä ei vastaa edes 50 euroa. Jos toimeksianto miellytti häntä ja kohtelu oli ystävällistä, hän ei kiinnittänyt korvaukseen suurta huomiota. Vaatimattomuus ja jopa väheksyvä suhtautuminen omaan kuvitustyöhön voimistui vanhemmiten.

1940-luvun alun kesistä Koivu nautti Tuuloksessa yhdessä mesenaattinsa Thitzin kanssa kalastellen, luontoa ihastellen ja paikkakuntalaisia tavaten. Sotavuosien järkytykset, elintarvikkeiden puute ja liiallinen työnteko rasittivat kuitenkin herkkää taiteilijaa. Vaikka monissa 40-luvun suurissa kuvitustöissä onkin sadunomaista tuoreutta, Koivu ei aina jaksanut paneutua tekstisisältöihin, vaan kustantajat joutuivat valittamaan, ettei kuvitus sopinut kertomukseen. Myös töiden viivästymisistä huomauteltiin, ja kuvissa esiintyi samojen aiheiden toistosta johtuvaa kaavamaisuutta.

Koivulla oli liikaa töitä, mutta hän oli myös vakavasti sairas. Liikuntaa harrastamattomana ja pyylevöityneenä hän kärsi arterioskleroosista, joka eteni aivohalvaukseksi maaliskuussa 1946. Hän vähätteli ja salaili sairauttaan. Kesän aikana hieman toivuttuaan hän pyrki takaisin entiseen työtahtiinsa. Lokakuussa Thitzin kummitytär löysi Koivun ateljeestaan lattialle tuupertuneena. Keskeneräisiä kuvia oli pöydällä runsaasti. Suuri taiteilija oli kuollut aivoverenvuotoon työskennellessään -- niinkuin oli elänytkin: yksin, mutta satuhahmojensa ympäröimänä.

Perunkirjoituksessa todettiin: ”Vainajan jäämistön huono kunto johtui hänen välinpitämättömyydestään elämän tarpeisiin nähden ja muutenkin hänen suuresta vaatimattomuudestaan varsinkin mitä vaatteisiin ja vastaavaan tulee.”

^ SIVUN ALKUUN

Lainaus
Banner